Tänään käytiin puolivuotisneuvolassa. Alma kasvaa ja voi hyvin, painoa oli yhdeksän ja puoli kiloa, pituutta 69cm. Äidin iso tyttö :) Alina vierastaa neuvolatätiä ihan mielettömästi, sydän särkyy kun se parkuu tädin sylissä, ja aina kun se vain edes tulee lähelle. Terkkarin mielestä vierastaminen on vain hyvä asia, mutta minua aina niin harmittaa pikkuisen itku. Kai se on luonnolistakin että mulla menee pasmat sekaisin kun mun vauva itkee, niinhän se on tarkoitettu. Että se äiti huomioisi heti sen vauvan hädän :)

Mä en oikein osaa sanoa onko mun mielestä meidän uusi kantoreppu paras juttu ikinä, vai ehkä sittenkin kenties paholaisen keksintöä. Se on näppärämpi kuin rattaat, mutta siinä on pari miinusta mitkä saa mut ärtymään. Ensinnäkin pitäisi olla joku hiton akrobaatti että saisi sen repun itse kiinnitettyä talvitakin päälle, ne kerrat kun yksin puen sitä on itku vähän turhan lähellä. Meillä molemmilla. Toiseksi tuolla ulkona on nyt hemmetin liukasta, pelkään joka askelella lentäväni naamalleni ja lyttäävän Alinan alleni. Olen vielä sellainen ihminen joka miettii että mitä kaikkea kauheuksia voikaan käydä, joten en uskalla enää ulos ennen kuin koko Helsinki on hiekoitettu viimeistä tienpätkää myöten...

Ei muuta valitettavaa tällä kertaa :)