Tämä saattaa kuulostaa hölmöltä ja itsestään selvyydeltä, mutta parasta lapsen saamisessa on se että lapsi kasvaa. Siis se että näkee sen koko kehityksen ja kasvun, näkee kuinka vauvasta tulee ensin lapsi ja sitten nuori, ja kuinka ihania aikoja nuo vuodet pitävät sisällään. Eilen soitin riemastuneena poikaystävälleni, vai kertoakseni, että olin juuri tajunnut Murun olevan puolivuotias ensi jouluna, eli saisin väkertää hänelle omat pikkuiset lanttu-, peruna-, ja porkkanamössöt. Niinkin jouluhulluna ihmisenä kuin minä olen, tuon asian tajuaminen oli mahtavaa.

Odotan jo niin innolla Murun ensimmäisiä askelia, ja sitä kun muutaman vuoden päästä vietämme kauniit kesäpäivät Suomenlinnassa pikkuisen kummien kanssa, tai sitä päivää kun Muru aloittaa koulun. Tiedän että tuohon kaikkeen mahtuu ärsyttäviä, kiukkuisia, vaikeitakin päiviä, mutta nehän kuuluvat vain elämään. Uskon äitiäni sataprosenttisesti, kun hän sanoo meidän lasten olevan parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Muru on nyt jo parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut, vaikkei hän ole vielä edes syntynytkään. Yritän nauttia tästä hetkestä, kun me kaksi olemme yhtä, mutta odotan silti tulevaisuutta malttamattomana. Kaikkea sitä mitä se tuo tullessaan.