Uah, sektioon tasan kaksi viikkoa aikaa. Toisaalta en malttaisi odottaa edes tuota aikaa, mutta tiedän näiden kahden viikon olevan tärkeitä minun mielenterveydelleni. Kotona kaikki on niin valmiina kuin vai voi olla, jopa äidinmaidonkorviketta on odottamassa kaapissa. (Siis siltä varalta ettei imetys jostain syystä suju...) Tuntuu niin utopistiselta, olen odottanut tätä vauvaa niin kauan ja tuntuu ettei se synny ikinä :) Kaksi viikkoa on ihan naurettavan lyhyt aika, silti se tuntuu ikuisuudelta. Enää ei voi kuin odottaa.

Sovittiin muuten että äitini tulee mukaan leikkaukseen, ja poikaystäväni osallistuu tapahtumaan sitten kun vauvaa pestään ja puetaan. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että rakkaimallani on mieletön sairaalakammo, ihan diagnosiotu tapaus. Perjantaina hän pyörtyi kättärillä pelkästään siitä kun kätilö kertoi leikkauksen kulusta. En voi huolehtia poikkiksen hyvinvoinnista silloin kun olen leikkauksessa, haluan että joku tukee minua, ei että olen huolesta sairas kun mietin pysyykö hän tajuissaan. Äitini on hyvin innoissaan tästä järjestelystä, sairaanhoitaja hänessä pääsee taas tositoimiin :) (Äippä on koulutukseltaan sairaanhoitaja, muttei ole tehnyt niitä hommia kymmeneen vuoteen.)

Välillä mietin voiko näin lapsellinen ihminen hankkia omia lapsia, olen hihkunut riemusta jo pari päivää, kun löysin viikonloppuna netistä kestovaipan nimeltä Villit nakkikoirat. Siis tuo vaippa on saatava! tai ehkä kaksikin :) Kestovaippanen on Tiia Vanhatapion suunnittelema, kuosi on ihana ja nimi aivan mieletön. Siis Villit nakkikoirat! En tiedä mitään hauskempaa. Kiljahtelin riemuista kuin puolivuotias kun löysin nuo vaipat :)

Kuva täältä.