Jostain varastin tämän kyselyn...

Pidätkö joulusta? Miksi?

- Pidän, erittäin kovasti. Voisin jopa tunnustaa olevani ns. jouluihminen. Näin aikuisena parasta on ehkä joulun odottaminen, lahjojen hankkiminen ynnä muu. Myöskin jouluruuat saavat minut erittäin hyvälle mielelle, ne ovat suurinta herkkuani. Joulussa on oma tunnelmansa, vaikka olisi kiirettä ja puuhaa, niin silti jossain välissä kerkeää rauhoittumaan ja vain viettämään aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.

Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?

- Oikeasti haluaisin viettää jouluni entisen isäpuoleni sukulaisten kanssa, nimittäin he olivat minulle mielettömän tärkeitä, ja parhaimmat joulumuistoni ovat syntyneet heidän kanssaan vietetyistä jouluista. Heidän kanssaan tuskin koskaan enää tulen viettämään jouluani, joten unelmajouluni olisi mahdollisimman paljon porukkaa ja tietysti Alina ja poikaystäväni, mielellään myöskin äitini ja pikkusiskoni.

Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
- Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin minulla ei ole joulukalenteria. Kai minä sitten kasvoin isoksi.
 
Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
 
- En muista pelänneeni, mutta uskoin häneen vakaasti varmaan kouluikään saakka.
 

Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
- Haha, enpähän nyt muista :) Ehkä se joulu kun olin neljävuotias (??) ja olin isäni luona sen sijaan että olisin ollut äidin kanssa. Hämärästi mieleeni muistuu kaunotar ja hirviö- yöpaita, jonka sain lahjaksi...
 
Missä vietät joulusi tänä vuonna?
- Jouluaaton vietämme äidin luona Espoossa, joulupäiväksi suntaamme Lappeenrantaan poikkiksen äidille, tapaniksi hänen isälleen ja lauantaina vielä vierailemme hänen kummisetänsä luona. Kiirettä siis pitää.
 
Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
- Aika kiltti. Toivottavasti.
 
Mitä toivot eniten jouluksi?
- Rentouttavaa yhdessäoloa, sekä sitä että Alina nukkuisi yönsä hyvin.
 

Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?
 
- Muutama puuttuu vielä, tänään lähdössä kaupungille...
 
Nimeä mieluisin jouluruokasi:
 
- No melkein ne kaikki, lautaselleni päätyy ainakin kinkkua, laatikoita, erityisesti lanttua, herneitä, perunaa, kinkunkastiketta, rosollinkastiketta, graavilohta, mätiä, sipulia, smetanaa.. Tarvitseeko kertoa enempää?
 
Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
- Tykkään niistä kaikista, mutta ehkä joku En etsi valtaa, loistoa.
 
Paras jouluaiheinen leffa?
 
- Lumiukko. Tai sitten Nightmare before christmas...
 
Paras joulumuistosi?
 
- No ne joulut entisen isäpuolen sukulaisten kanssa. Ja viime joulu kun meillä oli poikaystävän kanssa yheinen salaisuus, josta ei vielä kerrottu muille.
 
Mitä joulussa odotat eniten?
- Poikaystävän kahden viikon lomaa, joka alkaa muuten tänään! Aikaa pikkusikon ja äidin kanssa, Alinan naurua ja puuhailuja.. Ja ruokaa, tietty. Lahjatkin on kivoja, muttei ne ole niin tärkeitä.
 
Minkälainen joulukuusi teillä on?
 
- Ei me viittitty kotiin hommata kuusta, kun ei täällä olla. Äitini luona ei varmasti ole kuusta, koska kissa + joulukuusi = huono yhdistelmä. Saa nähdä onko poikkiksen porukat hommanneet kuusta...
 
Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
 
- Salaiseen?? En oo tommosiin osallistunut..
 
Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
 
- Yhdet semipikkujoulut vietin jo, enempää ei oo tiedossa. Ihan hyvä vaan.
 
Kuinka monta joulukorttia lähetät?
 
- No oiskohan niitä lähtenyt parisenkymmentä.. Sukulaisille ja kavereille.
 
Joulutoiveesi?
 
- Että on kivaa :) Lumi olis kanssa ihan jees.