"Olen kuullut monien naisten huokaavan, että raskausaika on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, että minkähänlaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on? "

-Anna Leena Härkönen-

Tuo sitaatti kuvaa elämääni tällä hetkellä niin hyvin. Viimeinen raskauskuukausi käynnistyy näinä päivinä, mutta sekin aika tuntuu ikuisuudelta. Rakastan vauvaa jo nyt aivan suunnattomasti, enkä vaihtaisi häntä mihinkään, mutta on pakko tunnustaa että raskausaika on ollut elämäni hirveimmät kahdeksan kuukautta. Pahimmat vaivat ovat pysytelleet poissa tieltäni, mutta jo nämä muutamat ongelmat ovat kuluttaneet minut ihan loppuun. Aikani kuluksi väsäsin listan niistä vaivoista, joista olen kärsinyt viimeisen kahdeksan kuukauden aikana:

- Pahoinvointi
- Kiukuttelu
- Itkuisuus
- Univaivat (väsymys, mutta myös vaikeuksia nukkua)
- Vessassa juokseminen
- Jalkojen turvotus
- Suonenvedot
- Ennakoivat (välillä kivuliaatkin) supistukset
- Selkäkivut

Sekä tietysti ärsyttävä ja hankala olo, kun vatsa painaa ihan hemmetisti. En voi uskoa, että vielä tulee se päivä kun omistan taas vartaloni kokonaan itse, ja pystyn tekemään mitä huvittaa.